Laihduttaja ja kesän juhlakausi

2012
05.10

Häät, ylioppilasjuhlat, grillikutsut… Kevät ja kesä on lukemattomien juhlien aikaa. Juhla- ja lomakauden aikana pöydät notkuvat erilaisista herkuista. Juhlapöydät aiheuttavat ongelmia etenkin karppaajille, sillä ne ovat tulvillaan runsaasti sokereita ja hiilihydraatteja sisältäviä ruokia.  Kaikesta ei kuitenkaan tarvitse kieltäytyä, kun osaa niksit.

Ennen juhlia ja juhlien jälkeen:

Laihduttajakin voi herkutella juhlissa, kunhan hän pitää arkena terveellisestä ruokavaliosta ja säännöllisestä liikunnasta kiinni. Keväällä ja kesällä terveellinen syöminen on onneksi helppoa ja edullista. Kauppojen vihanneshyllyt ja torit ovat tulvillaan tuoreita kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Jos arkisin tekee mieli makeaa, osta vaikkapa rasiallinen mansikoita karkkipussin sijaan. Jäätelön voi korvata kevyemmillä sorbeteilla, rahkoilla tai jugurteilla. Kaloripitoisemmat herkut kannattaa suosiolla säästää juhliin.

Kesällä liikkuminen hoituu luontevasti: esimerkiksi työmatkoja pyöräilemällä liikuntaa tulee harrastettua kuin huomaamatta. Myös lenkkeilemään tai uimaan kannattaa hakeutua vaikka joka päivä.

Vältä näitä kaloripommeja:

1. Alkoholi lihottaa, kuten usein kuulee sanottavan. Yhden illan drinkeillä voi huomaamatta täyttää koko päivän energiatarpeen. Jos aiot juoda juhlissa alkoholia, valitse kuivaa valkoviiniä tai kevyttä siideriä. Välttele kaloripitoisia alkoholijuomia, kuten erilaisia drinkkejä, vahvoja liköörejä ja booleja. Humaltuminen ei kannata, sillä krapula on laihduttajan vihollinen.

2. Vältä runsaasti kovaa rasvaa, sokeria ja suolaa sisältäviä naposteltavia. Esimerkiksi sipsejä tulee helposti syötyä kerralla suurempi määrä, kuin oli tarkoitus. Myös kekseissä on yllättävän paljon kovaa rasvaa ja tyhjää energiaa.

3. Jos tarjolla on esimerkiksi salaatteja tai marjoja, täytä lautasesi niillä.

4. Jos mielesi tekee, nauti hyvällä omallatunnolla pala täytekakkua, piirakkaa tai pullapitkoa. Kakkupala on usein parempi vaihtoehto kuin esimerkiksi pikkuleipien naposteleminen.

5. Jos juhlissa tulee lipsuttua ja syötyä suunnitelmista huolimatta enemmän kuin tarkoitus, älä morkkistele. Syö seuraavana päivänä vaikkapa keittoa ja puuroa, niin saat tasattua ylimääräisen energiansaannin kuin huomaamatta.

Kommentoi