Kaupunkilomat ovat laihduttajan unelma

2011
07.13

Kesäloma on painoaan tarkkaileville usein vaikeaa aikaa. Mökin kuistille on helppo heittäytyä makaamaan siideripullo kädessä. Suomen kesäruoat eivät myöskään ole terveellisimmästä päästä: perunaa, makkaraa ja rasvaista lihaa käytetään todella paljon.

Myös ulkomailla on usein houkutteita laiskotteluun ja herkutteluun. Kesäkiloja ei kuitenkaan tarvitse hankkia, jos suo hetken loman kokonaisuuden pohdintaan.

Laihduttajan kannattaa pysyä liikkeessä

Jos ei halua saada liikakiloja, täytyy kesälläkin kuluttaa se, mitä syö. Tämä tarkoittaa terveellisen syömisen jatkumista ja aktiivisen elämän ylläpitämistä. Tähän tarkoitukseen esimerkiksi kaupunkilomat sopivat hyvin.

Kaupunkilomilla on paljon nähtävää ja paikasta toiseen voi liikkua kävellen tai pyörällä. Uuden kaupungin katuja ja mäkiä voi kävellä joka päivä kilometritolkulla huomaamattaan.

Kannattaa pitää itsensä sen verran kiireisenä, ettei tylsistyessään vietä tunteja kahvilassa leivosten ääressä. Lomalla tulee usein syötyä ulkona ja listalta on helppo valita herkullinen ja terveellinen ateria lisukkeineen. Ruokajuomana kannattaa suosia viiniä oluen sijaan, jos alkoholi on olennainen osa ravintolassa käymistä. Kuivassa valkoviinissä ei ole paljon kaloreita ja se sopii hyvin terveellisten kalaruokien seuraksi!

Loppujen lopuksi painonhallinta ei ole kiinni siitä, missä lomansa viettää. Pidä kuitenkin mielessä, että jos lomansa viettää liikkuen ulkoilmassa ja nukkuen kunnon yöunia, olo on syksyllä huomattavasti parempi kuin niillä, jotka ovat tissutelleet kaikki kesäyöt laiturilla makkaraa popsien.

Kommentoi